Kasvatustoiminta

Amwuhlenissa kasvatetaan siis boksereita, kuten varmasti jo olet huomannut. Pyrimme jalostamaan boksereita, joilla on rotumääritelmän mukainen luonne ja ulkonäkö. Täydellisesti rotumääritelmää vastaavia koiria on mahdoton kasvattaa, sillä täydellistä koiraa ei ole kenelläkään. Yritämme kuitenkin edist&aml;ä bokserin kantaa virtuaalimaailmassa parempaan suuntaan.

Kasvatustoimintamme ei ole kovin suurta, yksi pentue vuodessa on meille ihan riittävästi. Pentujen vanhemmat valitaan rodunomaisuuden ja kisamenestyksen perusteella. Vanhemmilla olisi toivottua ennen kaikkea terveys ja rodunomaisuus, myös FIN KVA-titteli on toivottu. Muut tittelit ovat vain plussaa. Näyttelyistä laatumainintana tulisi olla vähintää H eli hyvä. Terveystuloksissa kiinnitän huomiota erityisesti lonkkien, selän ja sydämen terveyteen, sillä niissä boksereilla on eniten sairauksia.

Pyrin valitsemaan pennuille aktiivisen ja pysyvän kodin. Aktiivisuudella en tarkoita jokapäiväistä himokisaamista, toivoisin kuitenkin, että kasvateistani tulisi elämänsä aikana vähintään käyttövalio, eikä vesipelastusvaliokaan haitaksi ole. Näyttelyissä ei sen erityisemmin tarvitse käydä, kunhan kasvatti saa kerran käydä itselleen laatumaininnan hankkimassa. Tärkeintä on pysyvä koti, joka ei tietenkään aina ole mahdollista. Kasvattipalautukseen täytyy kuitenkin olla hyvä syy. Ajanpuute tai innostuksen lopahtaminen ovat ihan ymmärrettäviä syitä, mutta viikko pennun oton jälkeen lopahtanut kiinnostus ei mene läpi.

Myyntiehdot
• Pystyt antamaan pennulle pitkäaikaisen kodin, jossa se saa aktiivista kisautusta
• Jos et jostain syystä enää pysty kasvattiani pitämään, ilmoitat ensin minulle! Saatan ottaa koiran itselleni tai myydä sen itse eteenpäin
• Kerrot minulle kasvatin kuulumisia aina välillä
• Jos kasvattini kuolee, ilmoitat siitä minulle
• Jos haluat käyttää kasvattiani jalostukseen, kysyt ensin minulta luvan